2
  3

JUHLATALO KONTULA



Juhlatalo Kontula on kunnan omistama seuratalo. Se sijaitsee Sahalahden Taustialan kylässä, osoitteessa Pakkalantie 311. Kontula on suosittu erilaisten tilaisuuksien pitopaikka. Häät, syntymäpäivät, pikkujoulut, sukujuhlat tai muut tilaisuudet onnistuvat tyylikkäästi remontoiduissa, arvokkuutta henkivissä tiloissa. Keittiö- ja sosiaalitilat täyttävät nykyajan vaatimukset.

  KONTULA
  Kontula on vilkkaassa ja monipuolisessa käytössä oleva juhlatalo Pakkalantien varrella.

Tilavarauksia hoitaa kunnan vapaa-aikaohjaaja Jouko Henttonen puh. (03) 377 7941 tai 040 839 0880.

Vuonna 1926 valmistunut Kontula on ollut todellinen Sahalahden monitoimitalo ja pitäjänkeskus. Sieltä on lähdetty sotaan, siellä on toiminut kunnanvirasto ja puhelinkeskus, siellä on ollut kunnanlääkärin vastaanotto ja siellä on pidetty juhla jos toinenkin.

Vuonna 1982 Kontula siirtyi Sahalahden kunnan omistukseen. Tuolloin se vaatii mittavaa remonttia, joka toteutettiin pitkälti talkoovoimin. Vuonna 1992 päästiin juhlimaan peruskorjatussa salissa itsenäisyysjuhlia.

Kontulan varaustilannetta kannattaa kysellä jo hyvissä ajoin. Suosituimmat viikonvaihteet on varattu jopa vuosia aikaisemmin.

  SOITTO
Kontulassa kokoontuvat monet järjestöt ja harrastuspiirit. Juhlatilaisuuksien pitopaikkana se on erityisen suosittu.

Kuvassa laitetaan jalalla koreasti Kangasalan Sitoutumattomat Eläkeläiset ry:n päivätansseissa.

 

 
6
7